News
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kuvaili puolueen suosion laskua Ylen kannatuskyselyssä merkittäväksi.
Tullit otetaan käyttöön, mikäli käynnissä olevat tullineuvottelut Yhdysvaltojen kanssa eivät etene. EU STT:n tietojen mukaan EU on tänään kertomassa mahdollisista uusista vastatulleista Yhdysvaltojen ...
Kahdeksankuinen vauva löytyi kesäkuussa kuolleena asunnosta Helsingin Vuosaaressa. Kotimaa Vauvansa murhasta syytetty 41-vuotias nainen oli mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeeton eli ei ymmärtänyt ...
Ilmavoimien Hornet-hävittäjä oli keskiviikkona harjoittelemassa esityslentoa, kun kone putosi maahan ja syttyi tuleen.
EU-parlamentti on hyväksynyt suden suojeluaseman muuttamisen Strasbourgissa pidetyssä äänestyksessä. Muutoksen puolesta äänesti ...
Rikosepäilyt Keskusrikospoliisi (KRP) kertoo epäilevänsä myös toista henkilöä Psykoterapiakeskus Vastaamon kiristysvyyhdissä.
Alkuvuonna moni suomalainen on törmännyt kaupoissa tyhjiin naudan jauhelihan hyllyihin. Ruokakauppojen myyntitilastot ...
Yhteensä he asuivat Suomessa viisi vuotta. Sinä aikana he hakivat turvapaikkaa yhteensä kolme kertaa, aiemmin myös uskonnollisiin syihin vedoten: perhe on kääntynyt kristinuskoon ja kertoi saaneensa ...
Kaksi suomalaisnuorta kuoli liikenneonnettomuudessa keskiviikkoyönä Ruotsin Haaparannassa, kertoi Norrländska Socialdemokraten keskiviikkona. Asiasta ...
– Eiköhän tässä ole jotain oikeinkin tehty. Kauan toivottu uutinen tämä keskustalaisille on, Kaikkonen jatkaa.
Ukrainan sota Venäjän presidentti Vladimir Putinin julistama tulitauko Ukrainassa on alkanut. Tasan kolme vuorokautta kestävä tulitauko alkoi puolen yön aikaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results